Matkailu

Talvimatkailua kolmen vuodenajan matkailuautolla

Voiko talvimatkailua kolmen vuodenajan matkailuautolla harrastaa? Perheemme auto, Knaus Sport Traveller 700 DKG ”Travel light”, kuuluu juuri tuohon kategoriaan. Autossa on talvivarusteet, ainakin valmistajan mukaan. Lämmitetty harmaavesisäiliö,  lämmityslaitteena Trumaticin 6 sarjalainen ilman sähköpatruunaa ja lämmityssuulakkeet myös alkovissa.

Kokeillen liikkeelle

Hieman talvimatkailua tuli viime talvena kokeiltuakin. Sinänsä autosta ei löydy selkeitä talvimatkailua parantavia tekijöitä kuten esimerkiksi kaksoispohjaa, takavetoa tai Alden lämmitystä. Käytetyt eristemateriaalit eivät edusta alan huippua ja autossa on suuret ikkunat. Ja melko varmaahan on että Knaus ei ole testannut kyseistä mallia Suomen pakkasissa. Mutta havaintojen ja kokemusten perusteella ajattelin tutkia hieman onko talvimatkailua kolmen vuodenajan matkailuautolla itse tehtävillä muutoksilla mahdollisuuksia parantaa.

Löydökset

Löytyihän niitä parannuskohteita. Tulevissa kirjoituksissa esitellään löytyneitä kohteita. Mitään VTT:n mittauksia ei parannuksista tehdä ja niiltä osin asia on vähän mutuilua, mutta pakkasten tullessa pyrin kertomaan objektiivisesti kokemuksista.

Talvimatkailua kolmen vuodenajan matkailuautolla, Knaus Sport Traveller 700 DKG Travel light

4 Comments

  1. Hei.
    Kiitos hyvästä vihjeestä. Laitoin itse myöskin vihjeesi perusteella etuosaan kumimaton alle lisäeristeen. Samalla eristin myös muutaman muun kylmän tilan autossa. Saa nähdä miten lisäeristys vaikuttaa auton lämpötilaan pakkasten alkaessa. Hyvää alkavaa talvikautta. T Pekka Lehto

  2. hyvältä vaikuttaa minä laitoin oviin alupaperi+eriste motonetistä samaa ainetta lokareihin ja ääni pieneni halvalla

  3. Hyviä ja edullisia ratkaisuja! Tiedätkö miten autosi seinät on eristetty ja kuinka paksusti? Olen hankkimassa asuntoautoa talvikäyttöön ja tuollainen kiinnostaisi.

    1. Ns. kolmen vuodenajan autoissa saattaa olla joitakin ”tuunaustarpeita”, koska niitä tuntuu olevan joissakin ns. talviautoissakin. Kun hyvä ostokohde osuu silmään, kannattaa kysellä talvikokemuksia esimerkiksi keskustelupalstoilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button