Silvertex verkko juomaveden puhtaanapitoon

Silvertex verkkoJuomaveden laatu on reissatessa tärkeä asia. Autokuntaamme kuuluu lisäksi äiti jonka suolistoa on kudottu sen verran, että emme ota vesiasiassa pientäkään riskiä. Haluamme käyttää vettä aivan kuten kotona niin juomiseen, peseytymiseen kuin ruoanlaittoonkin. Nelihenkisen perheen juomiseenkin kuluu jo niin paljon kuumissa oloissa vettä, että emme halua sitä kaupasta kantaa. Viime kesänä käytimme erikoistehokasta Micropur-nestettä, jossa veden puhdistus perustuu ainakin osittain klooriin. Käytimme sitä Sloveniassa ja Kroatiassa ollessamme. Molemmissa maissa veden pitäisi olla ja varmasti onkin täysin juomakelpoista, mutta emme halunneet ottaa asiassa mitään riskejä. Kokemukset kyseisestä nesteestä olivat siinä mielessä huonot, että kloorin maku oli niin voimakas että vettä juotaessa tuli jopa huono olo. Kesä oli silloin Etelä-Euroopassa todella kuuma, joten juomavettä kului paljon. Nesteen käyttökään ei ollut erityisen vaivatonta kun piti miettiä paljonko vettä kulloinkin säiliöön lisättiin ja sitten laskea tarvittava nestemäärä.

Tämän kesän matkalle hankimme vesisäiliöön laitettavan WM aquatecin Silvertex verkon. Eli verkkoa käytetään yksinkertaisesti niin, että se otetaan paketista pois ja laitetaan vesisäiliöön. Verkon vaikutusajan luvataan olevan 12 kuukautta ja ja juomavedelle taataan tuon vuoden säilyvyys. Hyvä puoli on myös se, ettei tarvitse annostusta miettiä vesiä täytettäessä. Silvertex verkkoja on kahta kokoa riippuen auton tai vaunun vesisäiliön tilavuudesta.

Meillä on tapana tyhjentää harmaat vedet ja täyttää raittiit vedet aina kun lähdemme uuteen paikkaan jolloin lisätty vesi on pääsääntöisesti muutamasta tunnista useampaan tuntiin vaikutuksen alaisena ennen käyttöä. Toki tuossa tulee kuljetettua tavallaan ”turhaan” vettä satoja kilometrejä, mutta sillä tuskin on mitään merkitystä polttoainetaloudellisuudessa tai missään muussakaan. Mahdolliseen auton punnitukseen en halua tässä edes puuttua. Hyvää on myös se, jos suunnitelmat muuttuvat matkan edetessä ei olla heti riippuvaisia ajokaivoista tai veden täytöstä. Käyttäessämme Silvertex verkkoa minkäänlaista maun muodostumista ei ole. Makua ei varmasti ole kloorittomissa nesteissä tai tableteissakaan, mutta se että verkon voi ”unohtaa” säiliöön eikä tarvitse annostuksia miettiä on hieno asia.

Kokemukset verkosta ovat niin positiiviset, että näillä näkymin tuotteesta tuli meille uuden kauden alkaessa vakio-ostos.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *