KohdeVideo

Grossglockner korkea alppitie matkailuautolla

Vuoristoisten teiden ajaminen matkailuautolla saattaa tuntua jännittävältä. Grossglockner korkea alppitie matkailuautolla on hyvä paikka ottaa vaikka ihan ensimmäistä tuntumaa. Mitään ongelmaa ei ole ja tilaa riittää.

Alppitiellä tuli vierailtua jo 2012, mutta silloin ilma oli niin huono, ettei maisemista ollut tietoakaan. Päivänselvää siltikin, että joskus pitää tulla uudestaan. Kesällä 2019, seitsemän vuotta edellisen käynnin jälkeen sää todellakin suosi. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, joten huikeista maisemista sai todella nauttia.

Lyhyt historia

Ihmiset uskalsivat käyttää yli 2,5 km korkean Hochtorin yli kulkevaa reittiä jo 3,5 tuhatta vuotta sitten, kun keltit ja roomalaiset ylittivät Alppeja kaupankäynnin vuoksi. Vuonna 1930 aloitettiin varsinaisen korkean alppitien rakennus jopa 4000 miehen voimin. Kun kaupankäynnille tuli jouhevampia reittejä, varsinkin 1950-luvun voimakkaan autoistumisen myötä reittiä hyödynnettiin matkailuun kaupankäynnin sijaan. Grossglockner korkea alppitie vetää vuosittain noin 900 000 vierailijaa tutustumaan huikeisiin Alppimaisemiin.

Ota videolta esimakua maisemista. Älä kuitenkaan tyydy siihen, vaan suosittelen käymään paikanpäällä.

Kiva leirintäalue Heiligenblutissa

Etelän suunnasta tullessa on aivan Heiligenblutin kupeessa kiva leirintäalue, National-Park Camping. Kiva, pienehkö alue, josta jäi mieleen erityisesti isäntä, joka oli innokas keskustelemaan vieraiden kanssa. Alueen ravintolassa tarjoiltiin perinteistä itävaltalaista ruokaa ja tietysti pizzaa. Aamulla ravintolasta sai noutaa paikallisen leipomon tuoretta sämpylää, kunhan tiesi tehdä tilauksen edellisenä päivänä. Siitä on korkean alppitien eteläpään portille vain reilun viiden kilometrin matka. Siitä pääsee hyvin matkaan heti aamulla, eikä ole tarvittaessa huono paikka odotella parempaa ilmaa.

Ei kun matkaan

Grossglockner korkea alppitie matkailuautolla on huikea kokemus jota ei voi kuin suositella. Jos tykkää reissata Etelä-Euroopassa niin, voi sanoa tämän reitin olevan ”must”, ainakin kerran elämässä. Se osuu melko hyvin matkan varrelle. Reitille pääsee pohjoisesta Fuschista tai etelästä Heiligenblutista. Molemmat ovat noin tuhannen asukkaan kuntia. Vajaan 40 euron hinnalle saa hyvällä säällä kosolti vastinetta.

Reitti on tyypillisesti avoinna toukokuun alkupuolelta lokakuun loppupuolelle. Toki sääolosuhteet vaikuttavat reitille pääsyyn. Katso lisätietoja, web-kameroita, hintatietoa Grossglocknerin korkean alppitien kotisivuilta.

Related Articles

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Check Also
Close
Back to top button