Europa Park, Rust

Europa ParkSaksan suurin huvipuisto Europa Park juhlii ensi vuonna 40. kauttaan. Keskustelupalstoilla Euro Disneyynkin verrattua paikkaa kohtaan oli suuret odotukset. Odotuksia ei ainakaan pienentänyt perheemme (2+2) vajaan kolmen sadan euron liput kahdelle päivälle.

Saavuimme Neuschwansteinin linnalta ilta kuuden aikaan alueelle. Viimeisen muutaman kymmenen kilometrin matkaan kului hieman reilu tunti. Osuimme hieman huonoon aikaan Freiburgista pohjoiseen johtavalle autobaanalle. Europa Parkin Camping toimii matkaparkkina. Kaikessa yksinkertaisuudessaan alueelle mentäessä otetaan portilta lappu portin auetessa. Samaa lappua käyttäen maksetaan oleskelu automaattiin ennen alueelta lähdettäessä. Hinta on tuntiperusteinen, mutta vuorokauden maksimihinta on hieman reilu 20 euroa. Alueen kaikki rakennukset ovat villin lännen henkisiä. Ne on tehty todella hienoiksi. Samaa cowboy-tyyliä on noudatettu WC- ja suihkutiloissa käsienpesuhanoja myöten. Ajokaivoa alueella ei ole, mutta WC:n saa tyhjennettyä ”sani stationiin”. No tietysti harmaat vedet saa siihen tyhjennettyä jos on muutaman metrin letku tyhjennystä varten. Pienen etsimisen jälkeen löysimme paikan johon pysäköimme. Suurin osa alueesta on ”betoniritiläkön” läpi kasvavaa nurmea, mutta pelkkää nurmialuettakin on tarjolla.

Tuloillan otimme rauhassa alueella ja latasimme akkuja seuraavaa päivää varten. Kauaa ei autolla oltu kun ulkoa kuului hevosen kavioiden kopinaa ja cowboy kuulutteli hetken kuluttua alkavasta showsta. Se olikin kunnon villin lännen henkistä akrobatiaa, klovneja ja puukonheittoa sisältävä show.

Lähdimme heti aamulla huvipuistoon. Tarkoituksena oli tietysti välttää ruuhkia. Alueen kartta on piirrettyä mallia, joka omasta mielestäni ei näytä hyvin kokonaiskuvaa. Alue on jaettu eri maihin, joissa jokaisessa on maata kuvaavat rakennukset ja ilmapiiri. Ja jokaisessa ”maassa” on tietysti erilaisia laitteita. Pinta-alaltaan koko alue on suuri. Rattaat osoittautuivat erittäin tarpeellisiksi vielä 4-vuotiaankin kanssa. Ja perheille suunnatulla alueella oli tietysti rattaat ja vaunut huomioitu esimerkillisesti. 4-vuotiaallekin löytyi aika hyvin laitteita, koska moneen laitteeseen pääsi yli 100 senttinen ja yli 4 vuotias aikuisen kanssa. Siinä joukossa oli jokunen hieman hurjempikin laite. 11-vuotiaammehan pääsi jo aivan kaikkiin laitteisiin.

Ollessamme ”Super splash”-vesivuoristoradan luona näimme ilmoitustaululla seuraavan ”Acro Splash”-shown alkavan 10 minuutin kuluessa. Päätimme odottaa shown alkua. Show oli yhdistelmä uimahyppyjä ja freestyle-hyppyjä. Mahtavia taidonnäytteitä ja jopa tulta sisältäneen shown anti oli todella hieno. Esitys päättyi huikeaan 25 metrin korkeudesta tehtyyn uimahyppyyn vain 2,3 metriä vettä sisältäneeseen pieneen altaaseen. Monikansallinen porukka ansaitsi ja sai komeat aplodit. Käytyämme 11-vuotiaan kanssa alueen hurjimmatkin vuoristoradat, päätimme päivän päätteeksi katsoa jää-shown ”Going on Vacation!”. Huikeita yksilösuorituksia sisältäneen shown jälkeen oli hyvä lähteä lataamaan akkuja toista päivää varten.

Toinen päivä oli lauantai. Ero väkimäärässä oli moninkertainen ja noin puoli tuntia puiston aukeamisen jälkeen oli jonotusajat parhaimpiin vuoristoratoihin vähintään 45 minuuttia. Sellaisilla jonotusajoilla päivä loppuu nopeasti kesken. Pienempien taikajoki ja ”vanhat autot” -tyyppisissä laitteissa ei aamusella jonoja ollut. Kävimmekin niissä paljon ja pojat temmelsivät myös alueen hienossa leikkipuistossa. Joissakin isompien laitteissakin kävimme ja erityisesti mieleen jäi kummitusjunan matkalla koetut vettä sylkevät muumiot ja haamut. Puolilta päivin kävimme vielä katsomassa Abba-henkisen Waterloo-musikaaliesityksen, joka sisälsi myös akrobatiaa ja taikuutta. Erittäin hieno show oli sekin ja siihen oli hyvä päättää päivä ja jatkaa matkaa kohti pohjoista.

Europa Park on kallis. Niin on väkisinkin pakko todeta, kun pelkät pääsyliput on vajaa kolme sataa euroa pieneltä perheeltä. Toisaalta alue on niin suuri, että yhdessä päivässä sitä ei pysty kokemaan. Rahalle saa vastinetta kun menee huvipuistoon viikolla, jolloin parhaiden laitteiden jonotusajat ovat huomattavasti lyhyempiä. Viikonloppuna puistossa on niin paljon enemmän väkeä, että jonotusajat räjähtävät suosituimpien laiteiden osalta käsiin. Toinen tapa saada rahalle vastinetta on katsoa show-esityksiä, joita esitetään eri aikoina eri puolilla puistoa. Tutustumalla esitteisiin saa niistä hyvin tietoa. Esitykset ovat niin lumoavia, että ne naulitsevat pikkuväenkin penkkeihin.

Kaikenkaikkiaan huvipuisto on erittäin hieno ja jos siellä käy viikolla ja hyödyntää show-esityksiä tehokkaasti saa rahalle rutkasti vastinetta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *