KohdeVideo

Hieno pikkukaupunki Motovun Kroatiassa

Motovun on kukkulalle rakennettu kaupunki Istrian niemimaalla. Etäisyydet Istrian niemimaalla on tyypillisesti lyhyitä ja siksi Motovun sopii erinomaisesti päiväkohteeksi, jos Istrian niemimaalla muutenkin on. Jo keväällä reissua suunnitellessa olin tutkinut erilaisia päiväretkimahdollisuuksia ja hieno pikkukaupunki Motovun Istrian niemimaalla nousi heti korkealle listalla.

Todellakin pieni kaupunki

Wikipedian mukaan kaupungissa asui vuoden 2011 laskennan mukaan 484 asukasta, eli kaupunki on todella pieni. Maailman pienin kaupunki Hum, löytyy myös Istrian niemimaalta. Siellä asukkaita on alle 30. Motovunin viehättävyyttä lisää se, että kaupunki on rakennettu pienen kukkulan päälle. Korkeammalle rakennettua kaupunkia on aikoinaan ollut helpompi puolustaa.

Kaupungin ympäri kulkee valli, jota pitkin kaupungin voi kiertää. Kaupungissa oli muun muassa pieniä putiikkeja ja ravintoloita. Alueen tryffelirikkaus näkyi putiikkien tarjoamassa. Ravintola, jossa söimme, tarjosi erittäin maistuvaa ruokaa. Mirnajoen laakson maisemia voisi ihailla pitkäänkin. Yksi mahdollisuus, joka nyt jäi kokeilematta, on katsoa kaupunkia yläilmoista tandemliitovarjon kyydistä.

Elokuvajuhlat ja kilpa-autoilija

Motovunissa on järjestetty kansainväliset elokuvafestivaalit vuodesta 1999 lähtien. Festivaali keskittyy pääasiassa pieniin tuotantoihin, jotka ovat innovatiivisia ideoiltaan tai tarinoiltaan ja joiden on vaikea päästä teatterilevitykseen.

Autourheilun ystävät satavarmasti tietävät kuka on Mario Andretti. Vuoden 1978 formula ykkösten maailmanmestari ja nelinkertainen IndyCar-mestari on syntynyt Motovunissa kaksoisveljensä Aldon kanssa.

Matkailuautolla kaupunkiin

Motovunin kukkulan päällä on pysäköintitilaa jonkin verran, mutta epäilen että päästävät matkailuautoja sinne. Kukkulan alaosassa oli liikenteenohjaajat, jotka ottivat veloituksen ylös ajamisesta ja tietysti kontrollioivat ylös päästettävää automäärää. Alhaalla oli pysäköintitilaa, johon olisi matkailuauto varmaankin pitänyt jättää. Ylös olisi pitänyt kiivetä jalan, mikä olisi varmaan saanut vajaan 30 asteen lämmössä hien pintaan. Busseja ylös myös kulki, eli keinoja on kävelyn lisäksi.

Hyvä päiväkohde

Ollessamme Funtanan Istra Premium Camping Resortissa päätimme tehdä päiväretken vuokra-autolla. Otin polkupyörän alleni ja kävin noutamassa netissä varaamani auton vajaan viiden kilometrin päästä olleesta vuokraamosta. Päiväretkellä kävimme Pulassa sekä Motovunissa. Istrian etäisyydet mahdollistavat kivan päiväretken, ilman että pitää puolta päivää istua autossa. Päiväretken kohteeksi hieno pikkukaupunki Motovun Istrian niemimaalla sopii erinomaisesti.

Related Articles

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button